Oletko niitä, jotka vaihtavat kotiaan kuin paitaa?

Oletko sinä niitä, jotka vaihtavat kotiaan yhtä helposti kuin paitaa vai niitä, jotka muuttavat kotaan vain jalat edellä? Ihmetellen katson vanhempieni toimintaa, jotka ovat koko ajan uuden asunnon etsinnässä ja vaihtavat asuntoa aika kevein perustein ja helposti, edes muuttorulianssia murehtimatta. Nyt he ovat tosin jo asuneet ennätykselliset viisi vuotta samassa kerrostaloasunnossa, mutta asuntoilmoituksia katsellaan hanakasti. Itse olen vähän tuota toista tyyppiä. Mieheni aina sanoo, että turha näihin seiniin on rakastua, mutta ei se ole pelkästään nämä seinät, joihin sitä ihastuu vaan ne muistot, mitä näiden seinien sisälle kätkeytyy!! 

Lapset olivat pieniä, kun muutimme taloomme. He ovat oppineet monta asiaa täällä asuessaan: ensimmäiset maitohampaat ovat irronneet, ensimmäiset polut kouluun ovat lähteneet tämän kodin ovelta, ensimmäiset läksyt tehty keittiönpöydän äärellä, ensimmäiset hyvät kaverisuhteet solmittu naapureiden lasten kanssa, monet ihanat juhlat vietetty näiden seinien sisällä ja muutamat kyyneleetkin vuodatettu!
Nämä seinät ovat paljon nähneet ja meitä suojelleet, kodin turvaa antaneet. Miten voisin ne nyt hylätä?

Kun löysemmin tämän tontin, olimme aivan haltioissamme, sillä näin hyvää tonttia ja kodin paikkaa emme uskaltanneet edes haaveilla. Alue oli aika uusi ja olimme etsineet tältä alueelta myytäviä taloja, muttei kukaan vielä ollut muuttopuuhissa. Kyselimme kaupungintalolta, ketkä alueen vapaat tontit omistavat ja kävimme kyselemässä tontteja. Erään perikunnan vanha setä olikin alueelta myynyt tontin vuodessa ja sille vuodelle ei vielä ollut kauppoja tehty, joten saimme seuraavaksi myyntiin tulevan tontin. Meitä onnisti! Myyntivuorossa ollut tontti oli aurinkoinen, avara ja rauhallinen, meidän tuleva talon paikka!

Tontin ostosta käynnistyi talon suunnittelu ja entisen asunnon myyntiprojekti. Silloin myynti sujui vaivattomasti, kun äitini myi sen ensimmäisestä esittelystä. Olin piirtänyt talon pohjia kuukausikaupalla yötä myöten ja niinpä meillä oli sisustussuunnitelmia myöten suunnitelmat valmiina, kun rakennusprojekti työmaalla käynnistyi. Varsinaiset suunnitelmat niin sisälle kuin uloskin tekivät ammattilaiset, mutta ideani näkyivät heidän piirrustuksissaan ja maltoin tuskin odottaa, että näkisin, miltä kaikki näyttäisi luonnossa ja miten ajatukseni toimisivat käytännössä.

Talo rakennettiin erinomaisella ammattitaidolla vanhojen timpureiden toimesta. Niillä veljeksillä ei sormi mennyt suuhun, vaan homma hoitui ja ammattimiehen ylpeydellä työt tehtiin kuin itselle olisi tupaa rakentaneet. Niihin miehiin oli helppo luottaa  ja meidän kokemattomien talonrakennusensikertalaisten rakennusvuosi meni kuin tanssi, vaikka monta pitkää päivää apumiehenä ja -naisena raksalla vietettiinkin. Hyviin ammattimiehiin satsattiin, sillä olimmehan rakentamassa itsellemme asuntoa loppu elämäksi!

Uuteen taloomme pääsimme muuttamaan helmikuun alussa 2002. Ja olihan se mahtavaa! Aluksi meillä oli aika kolkkoa, kun suurin osa huonekaluista puuttui. Tyhjä "alakerran" olohuone oli poikien mielestä oiva jalkapallokenttä.





Toinen kesä sekä ylpeä puutarhuri ja upeasti kukkiva köynnösruusumme.

Valitettavasti ruusu kuoli pari vuotta sitten toisen perättäisen kylämän talven uhrina. 

Tässä on jo "alakerran" olohuone saanut verhot ja löhöilysohvankin. Enää ei pelit onnistuneet täällä. Ne oli siirrettävä pysyvästi pihalle.










Takapihalla on sitten eräänkin kerran poikalauma jalkapalloa pelannut ja yleisurheilukisoja järjestetty. On telttailtu ja oman leikkimökinkin pojat kavereineen takapihalle rakensivat. Se on tosin purettu ja kaatopaikalle kuskattu jo vuosia sitten. Pelitkin ovat takapihalla jo loppuneet ja trampoliinikin myytiin pois. Elämä takapihalla on kovin hiljentynyt. Yksinäinen maali sielä kököttää ja hauskoista pelihetkistä muistuttaa. Maisema on edelleen ihana! Sen vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa ilmettä voi ihailla myös ruokapöydästä käsin, enkä saa siitä koskaan tarpeekseni! Sekin harrastus voi olla pian jonkun muun etuoikeus!